tiistai 9. helmikuuta 2010

Pellin leikkelyä, suunnittelua ja paitatehtailua

Tänään oli taas niin kiire että en ehtinyt tehdä paljon mitään. Leikkelin kokeeksi yhtä artefaktitaulua varten yhden peltitölkin palasiksi peltisaksilla. Yhdestä purkista irtosikin yllättävän paljon kivan näköisiä palasia. Ei noita varmaan kovin montaa tarvitse palastella, eikä tuossa edes kauaa mennyt. Jee!

Pojan kanssa väritettiin pariin paitaan yksi väri lisää. Tällä kertaa homma sujuikin ihan hyvin. Ei suurempia sotkuja eikä muita katastrofeja. Jee. Kyllä tuokin varmaan tästä lähtee sujumaan. Sekin saattoi auttaa, että en ollut enää kauhean flunssainen. Pojasta homma oli kyllä tosi tylsää. Täytyy näyttää pojalle vielä jotain muita tekniikoita. Roiskiminen vaikutti olevan kiinnostavampaa kuin tuommoinen värien töpöttely, vaikka eipä tuokaan varmaan mitenkään painajaismaista ollut. Odotukset vain olivat ehkä vähän liian korkealla.

Löysin netistä hauskan lähes matemaattisen artikkelin taittamisesta. Voisin ehkä käyttää sitä pohjana kirjasen taittamisessa ja ehkä jopa webbisivuissa. Aijoo, webbisivuihin liittyen kysyin yhdeltä tyypiltä, joka on tehnyt videoita mun musiikin päälle, että miten saan niitä käyttää. Saapas nähdä vastaako ikinä. Tuokin äijä on nykyään kai kiireinen iso pomo liikemaailmassa.

Huomenna haen kuvat. Ehkä kirjoitan tänään vielä jotain ennen nukkumaan menoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti